Katariina K - Shape of my health

HYVINVOINTI

 

Itsekuri - Näin löysin sinut jälleen!

 
Minulla oli joitakin kuukausia sitten aivan äärimmäisen surkea itsekuri.
Repsahdin aivan älyttömän herkästi syömään liikaa herkkuja ja torkutin aamulla 9 minuutin torkkua pahimmillaan tunninkin. Laitoin kellon soimaan jo 6.00, vaikka riitti, että herään 7.00. Tiesin jo illalla, että "minulla on pelivaraa torkuttaa tunti".
Inhoan torkuttamista ja se tarkoittaa minulle laadukkaan unen haaskausta.

Surkea itsekurini oli selkeästi seurausta kadonneesta motivaatiosta. Minun oli vaikeaa motivoida itseäni ihan jo arjen perus juttuihin.
 
Itsekuria löytyy helpommin niihin asioihin mitä haluaa tehdä ja mihin löytyy motivaatiota. Uskon, että kun elämässä on jokin tällainen tavoite - päämäärä, niin se vaikuttaa todella kokonaisvaltaisesti hyvinvointiimme. Silloin myös arki ja rutiinit niin töissä kuin vapaa-ajallakin sujuvat paremmin, mieli on energinen ja positiivinen, syömme silloin terveellisemmin, nukumme paremmin ja pidämme omasta hyvinvoinnistamme paremmin huolta. Voisinkin lisätä perustarpeisiin motivaation! Uskon myös näiden pänvastaiseen vaikutukseen eli että unella, ravinnolla ja liikunnalla on positiivisia vaikutuksia myös itsekurin hallintaan.

Ensimmäinen askel kohti hyvää itsekuria on jokin päämäärä - tavoite. Sen jälkeen on hyvä miettiä askelia kohti päämäärää. Jos esimerkiksi tavoitteena on totaalinen ravintoremontti, on hyvä lähteä rakentamaan toimivaa ravitsemusta pienin askelin. Tai jos tavoitteena on vähentää kahvin juontia kymmenestä kupista kolmeen kuppiin päivässä, kannattaa ensin vähentää yksi kuppi ja sitten pikkuhiljaa toinen jne. Vaikka itsekuria löytyy niin pysyviin tuloksiin, muutoksiin ja tavoitteisiin pääsee takuuvarmasti paremmin järkevin askelin. Itselleen on oltava myös armollinen.

En siis usko, että itsekuri on ominaisuus joka joko on meillä tai ei ole. Sitä voi harjoittaa ja jokainen meistä voi sen löytää, kunhan löytää motivaation. On hyvä aika ajoin pysähtyä miettimään omia tavoitteita ja päämääriä niin arjessa, työssä kuin opiskeluissa.

Viisi vuotta sitten perustin yritykseni (Liikunta - ja hyvinvointikeskus Liikkeen) enkä epäillyt hetkeäkään ettenkö saisi yritystäni pyörimään. Uskoin itseeni, tiesin mitä haluan ja olin valmis tekemään kaikkeni sen eteen. Minulla oli selkeä tavoite - saada yritys menestymään. Luovuttaminen ei käynyt mielessäkään. Olin motivoitunut ja valmis viemään itseni äärirajoille, epämukavuusalueelle saavuttaakseni päämääräni. Uskon, että tämä vahva motivaatio - päämäärä oli se kantava voima mikä auttoi minua jaksamaan vaikeinakin hetkinä.



Nautin edelleen työstäni, mutta tajusin, että tarvitsen jonkun uuden tavoitteen jotain uutta kiinnostavaa tekemistä. Blogin aloittamista olin miettinyt jo jonkun aikaa ja tajusinkin, että tämä on minulle kiinnostavaa tekemistä, tämä motivoi minua :)
Nykyään kelloni herättää taas silloin kun pitää noustakin!

Mikä motivoi sinua?

<3: K

Kirjoita kommentti




 

Lukijoiden kommentteja

Yhteensä 0 kpl

Kirjoittaja on 30+ Mäntässä asustava kolmen jääkiekkohullun poitsun äiti ja hyvinvointialan ammattilainen. Blogini tarkoitus on jakaa treeni -ja hyvinvointivinkkejä sekä fiilistellä tyylijuttuja ja elämää.